torstai 8. elokuuta 2013

Nosto: WNSAC Oma Flow 2013

Flow 2012 (c) Marina Ekroos
Jestas. Eilen se jo alkoi, mutta huomenna se alkaa myös itselläni. Flow festivaali 2013, kymmenes sarjassaan. Kuka uskoisi. Itselleni tämä Flow on neljäs ja toivottavasti paras. Ja onkin, ainakin ohjelmiston perusteella.

Oma Flow-listaustani katsoessa ei voi muuta kuin huuli pyöreänä olla hiljaa ja kiittää Flow'n ohjelmatyöryhmää.  Miten näiden artistien mahduttaminen yhdelle viikonlopulle on onnistunut? Aika käsittämätön juttu.

Kun olin nuorempi, olin varma, ettei Suomeen ikinä saataisi isoa festivaalia, jonka ohjelmatarjonta oltaisiin räätälöity marginaalille. Nyt jollain käsittämättömällä tavalla tuosta silloin käsittämästäni marginaalista on kai kasvanut niin  järjettömän suuri, että voidaan puhua jo mainstreamista. 

Mutta sehän ei haittaa. Eikä sen oikeasti kannata antaa haitata, koska mainstreamin varjolla pääsemme nauttimaan Suomen kaltaisessa ja kokoisessa maassa sellaisesta kattauksesta, jonka takia ihmiset ovat tiettävästi matkustaneet ainakin Espanjaan, mutta myös Jenkkeihin asti.

Tein Flow'n sivuilla Oma Flow-aikataulun (suosittelen kaikille), että muistan käydä tsekkaamassa mahdollisimman monen itseäni kiinnostavan artistin. Kaikkiinhan ei voi keritä, eikä kuulukaan. Mielestäni tapahtumassa kuin tapahtumassa sattumalle pitää antaa sijaa. Jos painaa nenä kiinni aikataulussa koko festivaalin, voin taata että munille menee. Siksi mahdollisimman monta artistia listalle, ja sattuman varaisesti liikkeelle.

Sen pitemmittä puheitta, tässä mun Oma Flow 2013. Kaikki nimet listalla on valikoitu tarkasti ja vaikkakin sinne ei nyt mahtunutkaan kuin 2/3 niistä, jotka haluaisin nähdä, on mielestäni parempi rankata vaan kylmästi ne, jotka oikeasti haluaa nähdä niistä, jotka menee liian jokeriksi. Jos nyt jokaiselta päivältä nostaisin vielä ei niin ilmeisen artistin, minkä keikkaa ei (missään tapauksessa) kannata missata, niin: perjantailta Cat Power, lauantailta Austra ja sunnuntailta Haim.  Nähdään Flow'ssa! Ja oikeasti ottakaa haltuun Flow festivaalin tekemä playlist Spotifysta ja tutustukaa etukäteen!

(playlist aikataulun alapuolella, tässä kuitenkin linkki)

WNSAC OMA FLOW 2013:

PERJANTAI

1700 NOAH KIN (heineken o.s.s)
1815 SATELLITE STORIES (blue tent)
1900 RUBIK (päälava)
1945 MINÄ JA VILLE AHONEN (blue tent)
2045 K-X-P (black tent)
2140 CAT POWER (blue tent)
2230 ALICIA KEYS (päälava)
0000 MODERAT (blue tent)

LAUANTAI

1430 SARAH KIVI & NON-ORCHESTRA (blue tent)
1500 JAAKKO EINO KALEVI (black tent)
1600 KARRI KOIRA (blue tent)
1630 BLACK LIZARD (black tent)
1745 AUSTRA (blue tent)
1845 JENS LEKMAN (päälava)
1930 LAU NAU (other sound)
2000 FEMME EN FOURRURE (garage)
2045 TEETH (garage)
2130 MY BLOODY VALENTINE (blue tent)
0000 BEACH HOUSE (blue tent)

SUNNUNTAI

1415 ANTERO LINDGREN (blue tent)
1500 CASE RADIO HELSINKI (lämpiö)
1600 HUSKY RESCUE (blue tent)
1630 ANGEL HAZE (black tent)
1700 PUBLIC ENEMY (päälava)
1800 GODSPEED YOU! BLACK EMPEROR (blue tent)
1830 HAIM (black tent)
1930 OF MONSTERS AND MEN (päälava)
2000 DISCLOSURE (black tent)
2030 BAT FOR LASHES (blue tent)
2100 JULIA HOLTER (other sound)
2130 KRAFTWERK 3D SHOW (päälava)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti