lauantai 17. elokuuta 2013

Lavalla: Flow Festival 2013

Flow-rakkautta
Flow Festival, festivaalien pyhä graali vastaanotti minut jälleen lämpimin, jopa hellin ottein. Viime vuonna käänsin selkäni tälle kaikin puolin loppuun mietitylle festivaalille. Tänä vuonna vihdoin ymmärsin miksi.

En antanut saman virheen toistua vaan sen sijaan, että päässäni keskityin Flow Festivalin muuttamiseen, keskityin niihin miljoonaan asiaan, jotka tekivät Flow'sta oman rakastettavan itsensä. Oli elokuu ja minä olin viljaa.

Sisään päässeitä Flow-iloittelijoita
Muutama sana jonoista. Niitä ei ollut. Unohtakaa kaikki mitä iltapäivälehdet kirjoittivat Flow'sta. Lippujonot eivät olleet niin pitkiä, vessajonoista puhumattakaan. Tiskeillä oli ruuhkaa vain silloin kuin teltoissakin oli ruuhkaa, ja let's face it, senhän nyt pystyi ennakoimaankin.

Sinisen teltan viereiseltä patiohärpäkkeeltä
Alue oli todella kiva tänä vuonna. Isoimmat pointsit siitä, että anniskelualueita oltiin kasvatettu siinä määrin, että alueella pystyi kävelemään melko huolettomasti paikasta paikkaan juoman kanssa. Tuntui siltä, että pahimmilta pullonkauloilta oltiin onnistuttu välttymään.

Erinomaisia ruokakojuja
Viime vuoden raportissani kirosin Flow'n yläluokkaisesta ruokatarjoiluista. En tiedä mikä oli tänä vuonna muuttunut. Ehkä asenteeni, mutta ehkä myös Flow'n hintataso. Lisäksi tuntui siltiä, että tarjonta oli kasvanut entisestään ja sieltä parhaasta päästä, eli paikallisten ravintolayrittäjien suunnalta. 

Hinnat olivat melko maltilliset, esim. Heineken (0,33l) oli 5,5e (+1e pantti), sidu euron enemmän ja oikeasti laadukkaista raaka-aineista täyttävää ruokaa sai  5e eteenpäin. Itselleni Flow-ruokailu maksoi vain 6e hoksattuani erinomaisen, joskin kuvissa ei-niin-mehukkaan-ja-ison näköisen "lihaleipäkojun helmen" (kuvassa) mustan teltan vieressä.

Tämä beibi piti nälän loitolla
Oma Flow'ni pyöri melko pitkälti WC-alueen, päälavan ja sinisen teltan väliä.  Keikoilla ja vessassa ravaamista. Olisi kiva lukea  reportaaseja myös siitä kaikesta muusta mielenkiintoisesta oheisohjelmasta mitä viikonlopun aikana tapahtui ympäri alueen eri kolkkia.

Kiersimme alueen kokonaisuudessaan läpi vain kerran. Pientä lavaa ja puuhanurkkausta oli jos jonkinlaista. Pieniä väyliä ja lekottelualueita. Flow'ssa olisi voinut viettää päivää aamusta iltaan. Olisi vain pitänyt osata ottaa alue omakseen. Minä en osannut, joten tyydyin telttajuoksuun. 

Näkymä sinisen teltan vierestä päälavalle
Ja voin vain kertoa, aikataulut olivat piukassa. Kokoajan kolme mielenkiintoista aktia päällekkäin. Piti tehdä valintoja. Varsinkin kun lavojen edustuvat pakkaantuivat täyteen jengistä jo vähintään vartti ennen keikkojen alkua. Etenkin sininen teltta tuntui paikotellen niin täyteen ammutulta, ettei telttaan yksinkertaisesti mahtunut sisään.

Täyteen ammuttu sininen teltta
Oli aika makeaa nähdä miten hienosti Flow'ssa jengi otti haltuun bändejä. Festivaalille ei todellakaan oltu tultu vain esittelemään vaatteita ja minglaamaan, niin kuin kriittisimmät väittävät. Siellä palvottiin musiikkia ja jorattiin. Pahasti vaikutti siltä, että Flow'n kävijät olivatkin ehkä niitä todellisia musiikin hevijuusereita.

Ja aasinsillan kautta päästäänkin itse asiaan, eli musiikkiin. Kuten jo esilämmöissä kirjoitinkin, kaikkia bändejä ei voinut nähdä, sattumalle on jätettävä sijaa. Tällä kertaa sattumalle jäi ehkä liikaakin sijaa, sillä ehkä juuri sattuma, tai sitten onnistunut anniskelu veivät allekirjoittaneelta Alicia Keysin keikan lisäksi koko festivaalilauantain mukanaan. Heräsin nimittäin launtaina Tampereelta. Ainiin ja missasinhan minä myös Bat For Lashesin.

Perjantain viimeisiä kuvia iPhonessani
Pääsin Flow'hun mukaan pikku viiveellä, koska pääsin lähtemään Tampereelta Helsinkiin vasta viiden junalla. Kun saavuin kello seitsemältä alueelle, oli Rubikin keikka jo täydessä vauhdissa.

Rubik
Alkuun on pakko todeta, että olen oppinut rakastamaan Rubikia. En hiffannut bändiä silloin kun kaikki muut olivat tohkeissaan siitä. Toivon, että laiva ei ole vielä purjehtinut. Haluaisin nimittäin viettää vielä monta hyvää vuotta uuden rakkaani kanssa.

Rubikin keikka oli loistava. Eksoottisiin väreihin pukeutuneet hameshamaanit teemana yllätti. Asut olivat todennäköisesti jotain Tehtaan tuotoksia ja ne antoivat aurinkoiselle kesäpäivälle lisää syytä hymyyn. Erityisesti mieltä lämmitti Ms. Doubtfiren näköinen monitoimimies lavan keskiössä. Bändissä oli jotain kovin Sydän, sydänmäistä, ja se oli jees.

Rubik soitti hyvän blendin vanhaa, mutta enimmäkseen uutta. Jopa uusinta Fake Music Mixtapeaan. Oli kuitenkin selvää, että isoimmat riemastuksen tunteet herättivät Solarin hittibiisit. Ja syystä. Vaikka uusimman tekeleen biisit ovatkin kryptisyydessään loistavia, on hyvä muistaa, että kaiken sen tilpehöörin alla Rubik on vain yksinkertaisesti nerokasta pop-musiikkia.

Minä Ja Ville Ahonen
Sinisessä teltassa meininki oli harrasta. Minä ja Ville Ahonen oli kerännyt teltan täydeltä porukkaa. Oli jotenkin todella lohdullista nähdä kuinka moni oli löytänyt MVAn. Olen aina ajatellut, että olen yksin MVA-ihastukseni kanssa, mutta teltan tuhatpäinen yleisö osoitti epäilykseni vääriksi.

En ollut nähnyt MVAta vuosiin. Näin yhtyeen viimeksi pienessä max. 100 hengen pubissa, Tampereen Artturissa. Yhtye oli juuri julkaisemassa debyyttiään ja muistan rakastuneeni yhtyeeseen siinä ja silloin. Olikin aika tajunnan räjäyttävää nähdä tuo samainen bändi nyt toista kertaa, ja festivaalilavalla. Show oli iso, biisit olivat isoja, bändi oli extrasoittajineen iso ja soundi monipuolinen.

Totuus kuitenkin on, että MVA, ainakin minulle, on se yhtye, jota kuuntelen yksin kotona. En edes kaiuttimista, vaan kuulokkeilla. Kun haluan pois tästä maailmasta, astun MVAn maailmaan. Hullujen huoneelle Mian seuraksi.

Oli siis hyvin vaikea saada sitä samaa tunnetta keikalla tuhannen ihmisen ympäröimänä. Vaikka bändi parhaansa tekikin. Keikan alussa mietin, että ymmärtävätköhän bändin jäsenet itsekään kuinka tärkeää musiikkia he esittävät lavalla. Tuplatarkistin Ville Ahosen kasvoilta, hän kyllä ymmärsi.

K-X-P
Minussa on puoli, joka haluaisi fanittaa K-X-Ptä. Minussa on myös puoli, joka haluaisi näpäyttää K-X-Ptä. Bändin musiikki on todella toimivaa ja Flow'n muutaman biisin livetsekkauksen jälkeen on todettava, että myös livekunto on hyvä. Silti jokin haroo vastaan.

Flow'ssa ongelma oli ehkä mustassa teltassa, joka oli K-X-P:n aikana äärimmilleen pakattu. Lavalle oli vaikea nähdä. Kuva on otettu mustan teltan anniskelukorokkeelta, josta sieltäkään hädin tuskin näki lavalle. Olin iloinen, että K-X-P oli kerännyt niin ison yleisön, sillä kuulopuheiden perusteella näin ei ole ollut joka paikassa. 

Kendrick Lamar
Voi Kendrick Lamar ja pettymysten kanahäkki. Dr. Dren ja Snoop Lionin suojatti. Ei hemmetti.  Kuten kuva kertoo keikankatseluspottini ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta sijaintini yleisössä ei ollut ainoa asia mikä oli pielessä tämän maailman kuumimpiin uusiin räp-nimiin kuuluvan nuorukaisen keikassa.

Ensinnäkin Lamarin live-esiintyminen oli pienieleistä ja egoistista. Lavalla ei liikuttunut juuri mikään muu, kuin hallitusti lavan vasemmasta laidasta oikeaan hitaasti kävellyt huppupäinen Lamar. Mahtuipa settiin biisejä, jossa herra vain seisoi paikallaan ja tuijotti yleisöä.

Kertsit, ja oikeastaan kaikki "lauluosuudet" tulivat nauhalta. Laiskuutta? Ehkä. Ei se mitään jos ei osaa laulaa livenä, mutta siihen kun ympätään vielä miksaustaidoton FOH, niin avot. Takariviin Lamarin keikasta kuului hevirumpalin setiltä kuulostava rummutus, tasainen 60 Hz bassojyrä, sekä räpit. Bändin muut soittajat jäivät mysteeriksi. Oliko niitä?

Moderat
Lamarin jälkeen koitimme päästä katsomaan Cat Poweria siniseen telttaan, mutta kuten aiemmin mainitsinkin oli teltta niin täynnä, että ei ollut mitään jakoa. Tyydyimme poistumaan alueelta toviksi ja kävihän siinä juuri niin, että Alicia Keys jäi näkemättä. Voi räkä. Alician keikkaa olin odottanut. Sattuma vei mukanaan. Minkäs teet.

Onneksi Alician jälkeenkin vielä tapahtui, ja tapahtui isosti. Sillä kello 00.10, rakastuin. Saksalainen bassotykitys vei suomipojan sydämen. Moderat oli ennakkohypetyksen veroinen. Yhtye oli onneksi tullut tutuksi jo ennen Flow'ta, joten tunnistin osan biiseistä. Voisin kuvitella, että jos Moderatin materiaali olisi ollut tuntemattomampaa, olisi keikkakokemus voinut olla vähän vaikea. Tai no, en tiedä. Niin kovaa biittiä PA tuuttasi, että kyllä se olisi saanut kamelinkin liikkumaan.

Moderat jäi ehdottomasti mieleen yhtenä kovimmista Flow-nimistä. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen bändi sellaisillekin, joille perinteinen jynkyttele ei toimi. Suosittelen ottamaan haltuun Moderatin tuoreimman albumin. Joo, just sen minkä kannessa on se jäbä, joka kuorii naamansa.

Husky Rescue
Sunnutaini alkoi Husky Rescuen keikalla. Kuten jotkut teistä varmasti muistaakin, yhtye aiheutti allekirjoittaneelle vahvoja mieltymyksen tunteita Tammerfestissa. Tällä kertaa aukesi mahdollisuus nähdä yhtye kotiyleisön edessä, isoilla valoilla ja ylimääräisillä muusikoilla.

Ja hyvältähän se näytti ja kuulosti. Joskin perjantaisen samalla lavalla esiintyneen Moderatin jälkeen olisin vain toivonut enemmän äänenpainetta ja väkivaltaisempaa biittiä. Husky Rescuen keikka oli hyvä sunnuntaipäivän avaus, mutta mielestäni se olisi voinut olla niin paljon enemmänkin.

Tunnelma oli koko keikan ajan odottava, ja toisin kuin Tammerfestissa varsinaista kliimaksia ei missään vaiheessa tullut. Onneksi Husky Rescue sai kuitenkin esiintyä lähes täydelle siniselle teltalle ja jengi kyllä diggaili.

Public Enemy
Ja jos moitin tuoretta hiphop-tähti Kendrick Lamaria, niin pieni kritiikin kukkanen on annettava myös hiphopin veteraani Public Enemylle. Kun kuulin, että Public Enemy oltiin saatu hankittua Flow'iin, hypin innosta. Sillä, onhan varmasti jokaisen joskus skeittaamista harrastaneen jantterin kuulokkeissa jossain vaiheessa soinut myös kyseisen artistin träkit.

Nyt kun vihdoin pääsin todistamaan koko kavalkaadin nykyisessä loistossaan, en olisi voinut olla enempää pettynyt. Public Enemyn show ei ollut mikään musiikkiesitys, vaan ihan totaalisen kaoottista sirkusta, jossa ei ollut punaista linjaa. Ei päätä, ei häntää.

Esityksessä ei ollut selvää huipentumaan, mutta useita mahalaskuja. Yhtenä mainittakoon Nirvanan hittibiisi Smells Like Teen Spiritin mauton ja Numetal-henkinen sämpläys. Pyhäin häväistys. Ainiin, ja kerroinko jo, että yhtyeen poliittinen agenda oli hieman ruostunut vuosien varrella?

HAIM
Siinä missä Public Enemy nykymuodossaan oli ihan totaalista B-stockia, nuorta engergiaa huokuvan kalifornialaisen sisarkatras HAIMin keikka oli kaikkea muuta. Kuunnellessani HAIMia ennen Flow'ta, olisin voinut vannoa, että HAIMin keski-ikä olisi ollut lähempänä 40 ikävuotta.

Tulikin melkoisena yllätyksenä, että lavalle marssi kolme kakskytjotain mimmiä ja studiorumpali. Ja voi kissanhiekkalapio millaisella sykkeellä bändi soitti. Siskot lauluivat hyvin ja huokuivat itsevarmuutta. En muista milloin olisin ollut niin innoissani jonkun tuntemattoman bändin livestä.

Nyt muiden Flow-arvioita lukiessani olen huomannut kuinka paljon ärtymystä ja eripuraa yhtyeen keikka on aiheuttanut. Hyvä, juuri näin. BBC äänestää vuoden potentiaalisimmaksi yhtyeeksi ja Suomen rokkipoliisit polttavat sormensa. Sanotte mitä tahansa, mielestäni HAIM oli ehkä viikonlopun positiivisin yllättäjä. Jos yhtye tulee Suomeen klubikeikalle aion ehdottomasti mennä katsomaan, ja nauttimaan, perkele.

Of Monsters And Men
Ja takaisin åäälavalle. Voi ihanat islantilaiset, mistä edes alottaisin. No aloitetaan vaikka siitä, että kuulin ensimmäistä kertaa Of Monsters And Meniä joskus viime vuoden lopussa. Rakastuin välittömästi. Ehkä johtuen heidän kappaleesta King and Lionheart, jonka omin välittömästi itselleni.

Nyt vuoden odotuksen jälkeen sain viimein nähdä yhtyeen livenä ja ensinnäkin Flow'lle kiitos siitä, että toitte tämän varmasti ns. hinnoissaan olevan yhtyeen Suomeen näin nopeasti. Keikka oli itselleni nautintoa alusta loppuun. Häkellyttävää kuinka kaikkien niiden kauniiden kappaleiden, melodioiden ja lyriikoiden takana on vain tavallisia ihmisiä.

Of Monsters And Men on ainakin itselleni edustanut jonkin asteista musiikillista täydellisyyttä. Ainakin oman genrensä tiimoilta. Nyt se äänikuva sai tuekseen hymyileviä islantilaisnaamoja ja lämpimiä muistoja.

Disclosure
Disclosurea kerkesin nähdä vain viimeisen neljän kappaleen ajan. Ja kuten kuva antaa ymmärtääkin, telttaan ei Matti Myöhäisenä ollut enää mitään asiaa. Onneksi bileet olivat kohdillaan myös teltan ulkopuolella.

Kuin jo niin monet ennen minua, voin vain lisätä vettä myllyyn. Disclosure oli kyllä ihan hullun kovaa tykittelyä. Musta teltta oli täysin alimitoitettu yhtyeelle, mutta niille, jotka telttaan mahtuivat oli kissan päivät.

Ei sinäänsä mitään lisättävää muiden ylistykseen keikasta. Disclosurella oli kaikki kohdillaan, visuaalit, valot ja miksaus. Yhtye toi Lontoon kuumimman yökerhon tunniksi Helsinkiin ja kaikki vieraat olivat tervetuleita.

Kraftwerk
Sitten päälavalla starttailikin jo se kaikkein odotetuin esiintyjä. Vaikka Of Monsters And Men olikin omalla muistilapullani isommailla fontilla, ei ollut mitään epäselvyyttä kuka oli Flow'n pääesiintyjä tänä vuonna.  

Kraftwerkin keikan alkaessa kehoni täytti epäilyksen tunne. Olenko oikeasti Kraftwerkin keikalla? Tämä tunne, voimistettuna (onnistuneen, sanoi kuka tahansa mitä tahansa) 3D-grafiikan luoman WTF-efektin kanssa pyöri pääni villiä hämmennyksen ympyrää ensimmäiset neljä kappaletta.

Jonka jälkeen tajusin, että ei jumalauta, olen ihan oikeasti Kraftwerkin keikalla, siis (The) Kraftwerkin keikalla. Se lämmön määrä mikä toistaan tutumpien klassikkomelodioiden kuuleminen Suvilahden yössä herätti oli ihan sanoin kuvaamatonta. Jumalauta, Kraftwerk jumalauta!

Flow ja Suvilahden yö
 Ja piakkoin se olikin jo ohi. Siis omalta osaltani, sillä juna-aikataulut eivät antaneet yömatkaajalle periksi. Jouduin jättämään Kraftwerkin keikan puolitiehen ja sehän harmitti. Mutta lähdin tänä vuonna Flow'sta hymy naamalla, muistellen kaikkea mieletöntä, mitä matkan varrelle oli mahtunut.

Kiitos Flow! Toivottavasti näemme ensi vuonna taas. Ja sen jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti