keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Nosto: Kaikki Pelaa-kulttuuri



Niille, jotka eivät ole seuranneet viimeaikaista kuhinaa blogin ympärillä, Vespa Sailor-artikkeli herätti jonkin verran närää Turun musiikkipiireissä. Ilmeisesti blogini provosoiva sävy tuli joillekin yllätyksenä ja osui arkaan paikkaan. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut loukata.

Kun aloin kirjoittamaan WNSAC-blogia motiivini olivat hyvin epäitsekkäät. Tiesin, että Suomen kellarit kuhisivat hyviä bändejä ja koin velvollisuudekseni nostaa näitä bändejä esiin. Kuten blogiani tarkemmin seuranneet tietävät, blogi ei ole genresidonnainen. Elitistinen, ehkä, mutta toisaalta mielestäni juurikin tietynlainen musiikkielitismi pitää blogini mielenkiintoisena.

Jostain syystä nuoruudessani kouluihin alettiin tuomaan Kaikki Pelaa-kulttuuria. Uuden hienon innovaation tarkoitus oli vähentää oppilaiden välistä eriarvoisuutta ja koulukiusaamista. Sitä se kyllä tekikin, aamen, kiitos siitä. Mutta samalla se vähensi entisestään oppilaiden välistä kilpailua ja tukahdutti taitavimpien oppilaiden mahdollisuudet kehittyä huippuosaajiksi.

Pointtini kai tässä kaikessa höpölöpössä on, että on syynsä, että tietyistä bändeistä kirjoitetaan ja toisista ei. On syynsä, että toisilla bändeillä on ystävien lisäksi myös ihan oikeita faneja. Toisille bändeille tarjotaan keikkoja, levydiilejä ja  jos luoja sallii pitkiä uria musiikkialalla.

On mielestäni turha itkeä, jos ei osu palloon. Kaikki Pelaa-kulttuuri ei ole koskaan yltänyt musa-alalle. Jos kuvitellaan hetki, että musa-ala on pornoelokuva. Keskittyisitkö mielummin siihen hieman ylipainoiseen munanvatkaajaan verhoissa, vai sohvalla naivaan upeaan pariskuntaan? Niinpä.

Ei ole blogien tehtävä jakaa säälipisteitä, tai hyväntekeväisyyttä. Blogikirjoitukset ovat yksittäisten musadiggareiden henkilökohtaisia mielipiteitä. Tällä kertaa ei musiikkia. Seuraavalla kerralla lisää juttua kaveribändien indierockjulkaisuista.


1 kommentti:

  1. "kohu"postaus oli näköjään mennyt itseltä ohi! lähinnä naurahtelin äsken lukemilleni kommenteille, kaikesta ihmiset sen herneen keksiikin vetää nenään. hohhoijaa. tää oli hyvä!

    VastaaPoista