tiistai 29. tammikuuta 2013

Biisi: Locomotora - That Is Not Spanned High In The Air


Ei tipahtanut haaviin by:Larm-kisan voittoa. Voitto meni kuitenkin oikeaan osoitteseen, nimittäin All Earsin Miralle. Hän on aiemminkin tehnyt festariraportteja ja niitä on ollut ilo lukea.

Eeppinen tiistai kaipaa eeppistä soundtrackia. Tänään kaivoin mailistani teille tamperelaisen post-rock-yhtye Locomotoran, joka julkaisi äskettäin toisen pitkäsoittonsa. Pitkäsoitto löytyy bändin bandcampista ilmaiseksi. Linkkaan sen alle.

Levyn nimi on This very holding back. Kuuden biisin ja 50 minuutin kokonaisuus on yhdelle istumalle suurin piirtein yhden ihmiselämän pituinen. That Is Not Spanned High In The Air on hyvä läpivalaisu albumin sisällöstä niille, jotka eivät ole bändiä aiemmin kuulleet.

Albumin biisin nimet muodostavat runon. Tämä on todella hauska idea ja avaa kivasti albumin ydintä. Albumin kaunis kansitaide siivittää muutenkin nätisti soljuvaa musiikkia.

Suomessa on mielettömiä post-rock-bändejä. Ei voi muuta kuin ihmetellä ja ihastella. En tiedä johtuuko se harmaista ilmoista, nyrpeistä naamoista, vai rasvattomasta maidosta. Täällä ihmiset ymmärtävät melodian ja isouden päälle mielestäni paremmin kuin missään muualla.



maanantai 28. tammikuuta 2013

Biisi: Neat Neat - Olympus Mons


Ensinnäkin hurjan iso megakiitos kaikille, jotka jeesailivat blogia by:Larm-skabassa. Nyt ei auta muuta kuin odottaa ja jännittää. On siistiä kuinka moni kävi tykkäämässä postauksesta ja kommentista.

Tänään haluaisin esitellä teille helsinkiläisen stadion indierock-yhtye Neat Neatin. Bändiä pidempään seuranneena olen odottanut uutta materiaalia kuin kuuta nousevaa. Kun rakennusaineksina on yksi Suomen parhaista uusista laulajista, polttava intohimo ja Kaiku Studion osaavat kädet, voi materiaalilta odottaa paljon.

Olympus Mons on iso biisi. Uuden yhtyeen käsissä pelottavan iso. Jos tämä oltaisiin esitelty minulle vaikka Placebon uutena sinkkuna, olisin ajatellut "vau ompas tuoreen kuuloista". Kun biisi tulee kakskytjotain suomalaisnelikolta, voin vain nostaa hattuani.

Biisi ei kuitenkaan itsessään ole vielä tarpeeksi tykki, ei ainakaan suomalaisilla kriteereillä. Lyön takkini vetoa, että Yle X soittaa kerran, Radio Helsinki ehkä kaksi. Siitä ei kuitenkaan saisi lannistua, sillä tällä biisillä on hyvä esittäytyä ulkomaille, hakea showcasefestareille.

Olympus Mons on parasta Neat Neatia tähän mennessä. Ensimmäistä kertaa valtavan äänen omaava solisti on saatu työnnettyä pois mukavuusalueeltaan ja Kaiku Studion trademark-stemmat, ai ai.

Jään odottamaa tulevaa EP:tä innolla. Nyt kun rima on kerran nostettu, toivon ettei se enää ikinä pääse laskemaan. Tästä on suunta ainoastaan ylöspäin, niin korkealle kuin bändi vain jaksaa kiivetä.



torstai 24. tammikuuta 2013

Apua: Uskomaton by:Larm-kilpailu!


Hei kaikki, tarvitsen teidän apuanne. Nyt kipeämmin kuin koskaan. Nuorgam nimittäin käynnisti sivuillaan kilpailun, jossa etsitään musiikkibloggaajaa raportoimaan by:Larm showcasefestivaalia. Ja te tiedätte kuinka paljon rakastan showcasefestivaaleja.

Nuorgam maksaa koko lystin, kunhan vain bloggaa sydämensä kyllyydestä. Olen haaveillut by:Larmista jo useamman vuotta, mutta minulla ei ole koskaan ollut varaa lähteä. Nyt olisi täydellinen mahdollisuus.

Jos voitte jeesiä, niin olen teille ikuisesti kiitollisuudenvelassa. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin, mennä kilpailun sivuille: linkki, ja painaa "Tykkää" We Never Stood A Chancen kommentin alapuolelta.

Haha, ja kyllä, tiedän että kyseessä ei ole tykkäys-kilpailu. Haluaisin vaan näyttää Nuorgamille, kuinka paljon oikeasti haluan päästä by:Larmiin.

Paras tapa saada verkkomedian, kuin verkkomedian huomio on heittää heidän sivuilleen satoja klikkauksia. Ja jos klikkailu ei nappaile, niin tätä tekstiä saa jakaa facebookissa ja twitterissä. Riittää kun painat tekstin alla sijaitsevaa "Like"-nappia.

Vastapainoksi kaikelle tälle epätoivoiselle ruinaukselle haluaisin jakaa kanssanne hieman musiikkia. Kyseessä on helsinkiläisen Freeweightsin ensimmäisen sinkkubiisi Healing Time. Biisi ei ole  uunituore, mutta koska sain sen mailiini vasta viikko sitten voidaan hetki kuvitella sen olevan.

Freeweightsissä yhdistyy Bon Jovin häikäilemättömyys M83n tyylikkyyden kanssa, ripauksella P.O.Dn jeesusrevittelyjä. (toim. huom. kyseessä ei käsittääkseni kuitenkaan ole uskisbändi)

Erinomaista viikonloppua kaikille ja kiitos vielä kerran. Toivotaan, että noppa kääntyy WNSACille. Lähetän teille paljon terveisiä Oslosta, jos minut valitaan.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

#34 Ninni Forever Band



On ilo ilmoittaa, että olemme nyt  facebookissa. Käy tykkäleimässä täällä. Jes, ja ainiin, viimeviikkoisen Streak And The Raven-kilpailun onnelliset voittajat ovat: Juhani, Kane, Josku, Kesäkurpitsa ja Minina! Onnittelut voittajille.

Lunastaaksenne levynne, voitte laittaa postiosoitteenne oikeasta palkista löytyvään mailiosoitteeseen. Levyt postitetaan teille kotiin perjantaiksi 22.2., joka on myös Love & War-albumin virallinen julkaisupäivä.

Tänään keskitymme tamperelaisen, Dumb Pint taiteilijanimelläkin tunnetun Ninni Luhtasaaren sooloprojektiin, Ninni Forever Bandiin. Olen jaellut blogissani rakkautta aiemminkin Pintandwefallin nimissä, tosin Pinttareiden lisäksi vain Ringan sooloprojekti The Hearingille.

N4EB:n materiaali on hieman The Hearingia ja Pinttareita haastavampaa. Sinäänsä jännä ilmiö, koska uusimman SUE:n mukaan kolmen projektin biisit ovat alunperin kaikki sävelletty ensisijaisesti Pinttari-käyttöön.

Minulla kesti aika kauan löytää Ninni Forever Band juttu. Kun kuulin N4EB:n New Friendsin  stopshakehoneygossa, muistan ajatelleeni "tyypillistä tamperelaista kahden markan synapoppia". Manse-electroa, näitä bändejä on enemmänkin.

Levy oli ennakkokuuntelussa Nuorgamin sivuilla. Kuuntelin sen läpi muutamaan otteeseen ja kohauttelin olkapäitäni. En ymmärtänyt, tai en ehkä ollut valmis vastaanottamaan.

Tänään "kahden markan synapoppi"-osasto kuulostaa korvaani hyvältä. Ja itseasiassa N4EB on mielestäni manse-electron tämän hetkisestä tarjonnasta terävintä. Tässä Ninnin sinkkubiisi, Confetti. Mainio sunnuntain aloitus!




tiistai 15. tammikuuta 2013

Biisi: Streak And The Raven - The Riverside


Tarkkakorvaisimmat teistä varmaan bongasivat kyseisen kappaleen jo Yle-X:ltä eilen aamulla. Itse en ollut niin onnekas. Kuuleman mukaan seinäjokelaisen Streak And The Ravenin solisti Janiv Oskária oltiin verrattu Type O Negativen Peter Steelen ja the 69 Eyesin Jyrki 69:n.

Streak And The Raven on toden totta keittänyt melkoisen sopan. Yhtye on viimeisen kahden vuoden aikana uudistanut täysin tyylinsä, soidinasunsa, sekä lavashownsa. Bändin keikat ovat kuin aikamatkoja 1980-luvun alun Itä-Saksaan. The Riverside kappaletta kuunnellessa voi hyvin kuvitella itsensä notkumaan nuhjuisen lähiön herskabileisiin.

Mielestäni yhtyeen uudelleen syntyminen on ennen kaikkea todella makea ilmiö. Sen on täytynyt herättää paljon ristiriitaisia tuntemuksia yhtyeen fanien joukossa. Teen tänään poikkeuksen ja avaan blogini kommenttiosion tämän postauksen osalta. Ihan vaan sen takia, että minua kiinnostaa mitä mieltä olette The Riverside-kappaleesta.

Voitaisiin itseasiassa tehdä tästä ihan oikea skaba, tämän blogin ensimmäinen. Sanotaanko, että ostan viidelle parhaalle kommentoijalle bändin Love & War-debyytin julkaisupäiväksi kotiin. Kilpailu toimii näin: Paina "Like"-nappia. Tämän jälkeen kirjoita blogin kommenttikenttään mielipiteesi biisistä ja olet mukana arvonnassa.

Muista valita "Kommentti nimellä: Nimi/URL-osoite", että sinut voidaan ylipäätään tunnistaa ja palkita. Skaba on voimassa perjantaihin 18.1. Voittajat ilmoitetaan seuraavassa blogitekstissä. Let the games begin!



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Biisi: Blind Architect - Lebanon


On aika ottaa askel salaisen rakkauteni, post rockin pariin. Salainen on ehkä väärä sana, kiistelty olisi sopivampi. Post rock, eli postis  on parhaimmillaan parasta, pahimmillaan äärimmäisen tylsää, puritanistista ja naurettavaa. Genreen kuuluu kirjoittamattomia sääntöjä, jotka rajoittavat sen kehittymistä.

Laulua ei saa olla,  se ken laulaa ei ole true. Jokaisen biisin tulee loppua kitaratykittelyyn.  Kitaratykittelyn laadun määrää plektrakäden nopeus. Ja sepä se on todella siistiä. Mitä isompi valli, mitä enemmän kaikuja ja delayta, sitä isompi kliimaksi.

Omaan makuuni puhdas post rock on liian rajoittunutta. Monon keikka oli yksi tylsimmistä keikoista hetkeen. Ihailen post rockissa lähinnä genren bändien kykyä luoda isoutta, käsin kosketettavaa tunnetta, kauneutta ja ajattomuutta. Mielestäni parhaat post rock-yhtyeet hyödyntävät juuri näitä elementtejä, sitoutumatta genren kehitysvammaan.

Tänään esittelen teille suomalaista post rockia. Sellaisena kuin itse haluan post rockini tarjoiltavan. Blind Architect on kokkolalainen post-rock/shoegaze-yhtye. Yhtyeeltä on tähän mennessä tullut yksi EP.

Yhtyeen kitaristin kuoltua, bändillä oli kaksi mahdollisuutta. Lopettaa hommat, tai jatkaa loppuun asti. Onneksi yhtye päätti jatkaa, sillä nyt se valmistelee debyyttialbumiaan tuottaja Jonas Olssonin (mm. Callisto, Deep Insight) kanssa.

Albumi julkaistaan maaliskuun alussa. Siltä on tähän mennessä irroitettu kaksi sinkkua, viime vuoden puolelta Cure Me Dementia ja uusi musavideobiisi Lebanon.



keskiviikko 9. tammikuuta 2013

#33 AVASAXA


Blogini on hypemachinoitunut, toistan blogini on hypemachinoitunut. Tämän kunniaksi lisäsin pienen manttelin blogini vasempaan alanurkkaan. Osa teistä varmaan ei ole kuullutkaan hypemachinesta. Puhutaanko hetki siitä?

Hypemachine on amerikkalainen palvelu, joka kerää automaatiolla valikoitujen blogien linkkaamia biisejä sisuksiinsa. Kun käyttäjä loggautuu sivulle ja painaa play, palvelu alkaa soittamaan blogien valitsemia biisejä striiminä.

Mitä useammasta blogista hypemachine nappaa biisin, sitä useammin se soi.  Estääkseen kansainväliset blogisalaliitot, hypemachine antaa suurimman vallan käyttäjilleen. Jokaisen biisin kohdalla on pieni sydän. Jos käyttäjä painaa sydäntäntä, biisi nousee rankingissa ja soi useammalla käyttäjällä. Biisit, jotka eivät kerää sydämiä kuolevat pois.

Tätä kirjoittaessa hypemachinesta löytyi ainakin neljä suomalaista blogia. Tämä on hienoa, sillä se antaa meille kotimaisille blogeille vallan pommittaa suomalaisia biisejä maailmalle isommalla volyymilla. Mutta se hypemachinesta, nyt puhutaan Avasaxasta.

Avasaxa on pirkanmaalainen, tanssittavaa electroa ja post-rock elementtejä yhdistelevä trio. Monsters Of Popin luonnehdinnan mukaan bändi on post-flooria. Avasaxan musiikkia voisi kuvata parhaiten adjektiiveilla:  tummanpuhuva, psykedeelinen, rakenteleva, menevä ja kolea.

Avasaxan takaa löytyy jäseniä mm. yhtyeistä On Volcano ja Revival Hymns. Yhtäläisyyksiä edellämainittuihin on monia. Päällimmäisenä tyylitajuisuus ja perfektionismi. Kuten isoveljensä, myös Avasaxa on viivoittimen kanssa viilattua. Ei väärää ääntä, ei harkitsemattomia osia.

Yhtye on parhaimmillaan livenä. Vaikka Avasaxan musiikki toimiikin varsin mukavasti stereoista tykiteltynä, yhtye pääsee oikeasti oikeuksiinsa kunnon lavalla, ison äänentoiston kanssa. Yhtyeen mukana kiertää VJ, joka miksaa videoita yhtyeen musiikin tahdissa. Hieno lisä ja on ehdottoman tärkeä osa livekokemusta.  



lauantai 5. tammikuuta 2013

Biisi: Minä ja Ville Ahonen - Ennen Kuin Kuolen


Ei näytä laantuvan tämä kirjoitusinto. Ei se mitään, taotaan kun rauta on kuumaa. Alkuvuosi on siitä hienoa aikaa, että silloin tulee aina kaikki makeimmat jutut. Alalla tuntuu olevan sellainen kirjoittamaton sääntö, että pienet julkaisee ennen kesää ja isot kesän jälkeen.

Mietin tätä kirjoittaessani kumpaan kastiin Minä ja Ville Ahonen kuuluu. Toisaalta, ihan selvästi niihin pieniin, mutta lähemmin tarkasteltuna: Levy-yhtiö on Universal, sinkun tiimoilta lähestyttiin ainoastaan radioita, ei blogeja. Bändi ei juurikaan ole kosketuksissa faneihinsa, facebookiin postataan niukasti ja harkiten. Bändi esiintyy lähes poikkeuksetta joko isoissa tapahtumissa, tai korkealla lipunhinnalla itseään isompien ja usein tylsempien artistien kanssa.

Tavoitteet ovat siis selkästi "isojen" puolella. Isot tavoittelevat laajoja kuulijakuntia ja isoja tienestejä. Tässä ei ole mitään vikaa. Ristiriita kuitenkin syntyy siinä tärkeimmässä, eli musiikissa. Ahosen marginaalipoppi vetää itsensä kaupallisimmillaankin tiukasti "pienten" puolelle. Tähän on kaksi ihan selkeää syytä. Yksi, Ahosen lyriikka ei sovi kansan suuhun. Ahosen kappaleet käsittelevät aiheita, joista Suomessa "ei ole sopivaa" puhua ääneen. Toinen syy on Ahosen omintakeinen lauluääni.

Kun kuulin, että Johanna Kustannus myi itsensä isolle pahalle Universalille, vuodatin kyyneleen. Triani sai fudut, se oli huono merkki. Aloin odottamaan milloin bändejä aletaan potkimaan pihalle. Olin jo Ahosen edellisen levyn kohdalla epäileväinen, jäisikö diili yhden levyn pituiseksi. Vaikka albumi onkin minun levyhyllyni kruununkivi, olisin voinut vannoa, että myyntiluvut eivät yltäisi mairitteleviksi. Olin kuitenkin ilmeisesti väärässä, koska kuinkas kävikään, Delay Trees ja Cats On Fire saivat lähteä Trianin matkaan. Minä ja Ville Ahonen jäi.

Mielestäni Universalille jääminen oli kuitenkin virhe. Tai ei niinkään. Oli Universalilta virhe olla antamatta Ahoselle kenkää. Mielestäni isoille levy-yhtiöille sopivat isot artistit, tai sellaisiksi pyrkivät pienet artistit. Majorit eivät koskaan ole osanneet tehdä marginaalilevyjä. Sen sijaan, majorit ovat jo pidemmän aikaa osanneet ostaa onnistuneiden marginaalilevyjen julkaisseita pienlevy-yhtiöitä.  Siispä miksi Ahonen? Suomenkielinen, omaperäinen, hyvä tarina. Vähän niinkuin PMMP? Jesse Kaikuranta, kiveksillä?

Enkä sano, että Universalin maine mitenkään tuhoaisi Ahosen uskottavuutta. Mielestäni Ahosen tapauksessa imago on niin vahva, ettei sitä pystyisi horjuttamaan edes osallistuminen Vain Elämää-ohjelmaan. Universal haluaa sijoituksilleen voittoa. Ymmärrettävää, mutta Ahosen kaltaisen artistin kannalta harmillista. Fakta kun on, että Suomessa vaihtoehtoista musiikkia tuntuu kuluttavan ainoastaan musiikkikriitikot ja he eivät ikävä kyllä kuuntele radiota. Levytkin tulevat mukavasti postissa ilmaiseksi.

Oletetaan nyt kuitenkin hetki, että Minä ja Ville Ahosen uusi Ennen Kuin Kuolen sinkku lähtee maanlaajuisilla radiokanavilla soimaan, nousihan Sanokin listoille. Uskotaanko Universalilla todella, että  Novaa kuunteleva keskituloinen kaappikonservatiivi, tai amerikkamielinen Yle-X:ää kuunteleva teinipissis on potentiaalista kohderyhmää. On mielestäni hieman naivia ajatella, että olisi.

Minä ja Ville Ahonen ei mielestäni kuulu radioaalloille. Ei ainakaan sen paskan sekaan, mistä suomalainen formaattiradio koostuu. Ja formaattiradioonhan isot pyrkii, koska siellä tavoitetaan laajimmat kuulijakunnat ja isoimmat tienestit. Minä ja Ville Ahosen kohdalla vaihtoehtoisten markkinointikeinojen hyödyntäminen olisi mielestäni kannattavaa. Loppujen lopuksi yhtyeen fanit, jollaiseksi myös itseni luen  ovat musiikkia rakastavaa, formaattiradioita ja isoja amerikkalaisia levy-yhtiöiksi naamioituneita sijoitusyhtiöitä halveksuvaa sorttia.

Onneksi Universalin mukaantulo ei kuulu musiikissa. Ainakaan tällä sinkulla, tai edeltävällä nettijulkaisu Jumalalta. Kappaleita ei ole ylituotettu. Ne itseasiassa kuulostavat todella hyviltä. Ja tässä selvästikin aukeaa koko jutun juoni. Ei Minä ja Ville Ahosta kiinnosta millä levy-yhtiölle he levyttävät. Heitä kiinnostaa vain se, että saavat tehdä omilla ehdoillaan musiikkia, eivätkä joudu maksamaan omien mastereidensa tuontantoa. Ja tämähän onkin viisasta. Ehkä pilkka, jos tässä sellaista on havaittavissa, oikeasti osuukin Universalin nilkkaan.

Oli miten oli, palataan itse biisiin. Ennen Kuin Kuolen valottaa kivasti tulevan levyn teemoja ja yleisfiilistä. On hienoa, että Ahonen ei ole lähtenyt luomaan debyyttiään uudestaan, vaan selvästi poistunut mukavuusalueeltaan. Odotan maaliskuussa julkaistavaa albumia kuin kuuta nousevaa. Yhtyeeltä toivon hyvän levyn lisäksi alle 10e keikkoja, aktiivisempaa sosiaalisen median käyttöä ja bloggaajien huomioimista markkinointisuunnitelmissa.




#32 Milesmore


Lomalaisen on hyvä postailla ja nyt postataan nopealla tahdilla. Tähän ei kuitenkaan kannata tottua, ainakaan vielä, sillä en tiedä pystynkö pitämään tahtia yllä kun palaan töihin. On taas ollut aikaa kuunnella sähköpostin helmiä ja etsiä uusia nättejä bändejä. Tällä kertaa kirjoitukseni osuu helsinkiläiseen Milesmoreen, joka mielestäni pyyhkäisee tyylitajuisuudellaan vaakalaudalta heittämällä Stupidon TOP10-bändit.

En tiedä Milesmoresta paljoakaan. Tiedän, että bändi on perustettu 2007, jonka jälkeen yhtye käsittääkseni on julkaissut yhden EP:n. Bändistä kasvoi pienimuotoinen indiehitti Helsingin skenessä. Tästä inspiroituneena yhtye lähti studioon äänittämään vuoden indielevyä. Prosessi kuitenkin venyi ja lopulta uupunut yhtye tyytyi lyömään levyn ilmaiseen jakoon ilman sen suurempia serenaadeja. Levynjulkkarikeikkakin jouduttiin perumaan rumpalin loukkaantumisen takia.

Mikään tragedia ei kuitenkaan vie bändin debyytiltä pois sen loistavuutta. Milesmoren nimetön pitkäsoitto on alusta loppuun yhtenäinen ja tuore. Soundit ovat ajan mukaiset, soitto kulkee ja laulu on lähes taivaallista. Alleviivasinko jo tarpeeksi kuinka iso juttu tästä bändistä olisi voinut/voi vielä tulla?

Vaikka levyn julkaiseminen menikin vähän penkin alle, näyttäisi siltä, että yhtye on nousemassa indiekerman joukkoon, hitaasti, mutta varmasti. Nuorgam nosti yhtyeen jo tulevaisuuden bändien joukkoon. Kutsu kävi myös trendikkäälle HIKI!-klubille. Käy kuuntelemassa levy, vaikka Spotarista, tai Bandcampista, tai tilaa se bändiltä fyysisenä.

Menevimpiä helmiä levyllä on Some Nights I See Miami ja Weights. Omaksi suosikikseni levyltä nousi slovarimpaa osastoa edustava Time The Killer, joka jollain tavalla tuo mieleeni Minä ja Ville Ahonen. Linkkaan sen alle kuultavaksi. Hyvää loppiaista.



perjantai 4. tammikuuta 2013

Nosto: Turun musiikkiskene nostaa päätään!


Turusta kuuluu taas. Tällä kertaa The Stillwalkers. Erinomainen indierock-yhtye, mistäs muualtakaan kuin Suomen Turusta. Yhtye julkaisi viime vuoden puolella ensimmäisen Everytune-EP:nsä. Olen hyvällä tavalla huolissani Turun uuden musiikkiskenen noususta. Turusta on tullut viimeisen vuoden aikana hyviä bändejä enemmän kuin kahdessa kädessä on sormia. Pitäisikö tähän herätä? Voiko tämä olla mahdollista? Kyllä tätä onkin jo odotettu.

Kuten jotkut teistä ehkä muistaa, vielä ennen vuotta 2007 Turku oli hyvin merkittävä kaupunki Suomen musakentässä. Oli Down Town, TVO, S-Osis, Klubin "yläkerta" (nyk. LIVE), Rokkibaari, yms. Turusta tuli hyviä bändejä, Turkuun tuotiin hyviä bändejä. Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Ensin keikkapaikoilta katosi ihmiset, sitten kaupungista keikkapaikat ja lopulta hyvät bändit ja muusikot. Osa lopetti,  loput muuttivat Tampereelle ja Helsinkiin perustamaan bändejä.

Vuosi 2011 löi sykkeen Turun sydämeen. En tiedä oliko syynä kulttuuripääkaupunki-titteli, vai sen surkeasta toteutuksesta ja TVOn mestauksesta herännyt vastarintaliike, mutta Turun musiikkiskene aktivoitui. Nousi uusi keikkapaikka, musiikkikahvila Sointu. Bar Kuka ja Dynamo ottivat merkittävämpää roolia ohjelman tarjoajina. Teollisuusalueiden treenikämppien varjoista alkoi ryömimään esiin bändejä. Toiset hiljaiseloa viettäneitä, toiset kokonaan uusia.

Media kinnostui Turusta. Levy-yhtiö Solina, jonka julkaisemista levyistä hyvin suuri prosentti on ollut turkulaista musiikkia löi läpi Magenta Skycoden, Burning Heartsin, Sin Cos Tanin ja pian Sans Paraden. Mainittava on myös Mikko M. Koskisen Drink Tonight Records ja Yournalist, The Friend, sekä The Streams. SUE-lehteä pyörittävä Kimmo Nurminen otti vastaan ohjelmapäällikön pestin Turun Klubilla. Mies toi ensitöikseen Turkuun Tavastian Lauantaidiskon ja Hang The DJ:n. Lisäksi ohjelmistoon saatiin taas merkittäviä isoja suomalaisia kuten mm. HIM ja the 69 Eyes.

Lehtisen Jussi taas teki yhteistyössä Korjaamon kanssa erinomaisia Dynamo goes Helsinki-iltoja, eikä saa unohtaa ansioituneesti ympäri Suomea Kivestivaalejaan järjestänyttä, Bar Kukan uutta ohjelmavastaava Pietu Sepposta. Kuulitteko muuten jo, että TVO sai uudet toimitilat Logomon vierestä. Ehkä TVO aktivoituu myös keikkapaikkana.

Lienee hyvä lopettaa vielä mainitsemalla sananen orkesterista, joka kirvoitti tämän kirjoituksen. The Stillwalkers on viisiihenkinen turkulaisyhtye, jonka debyytti-ep Everytune ilmestyi marraskuun lopulla. Tällä hetkellä The Stillwalkers äänittää ensimmäistä albumiaan, joka ilmeisesti on tarkoitus puskea pihalle keväälle 2013.


torstai 3. tammikuuta 2013

#31 HANDLINGNOISE


Ensinnäkin hyvää uutta vuotta ja toisekseen voi hyvää huomenta. Vuosi 2013 on hyvä korkata proggiksella, joka meinasi tiputtaa allekirjoittaneen tuolilta.

Kun laitoin tämän helsinkiläisen post-rockahtavan orkesterin sähköpostissa linkkaaman debyytin soimaan, en voinut uskoa korviani. Huh, voiko tämä olla Suomesta? Ja miksi en ole koskaan aikaisemmin kuullut bändistä, onko tästä edes kirjoitettu missään?

Itse sulloisin yhtyeen jonnekin Mogwain, Magyar Possen, Monon ja Circlen välimaastoon. Hallittua kaaosta, kaunista melodiaa. Järjen ja järjettömyyden rajoilla tapahtuvaa vaarallista harmoniaa.

HANDLINGNOISEn ei  todellakaan ole kaikille. Sanoisin, että yhtyettä joko rakastaa, tai ei voi sietää. Oli miten oli. Ainakin yllämainittujen yhtyeiden fanit voivat ammentaa tästä lusikkakaupalla.

Kuitenkin hienointa tässä on se, että Hannibalin tasoisella materiaalilla mentäisiin esim. briteissä heittämällä kiertueelle. Suomessa yhtyettä tuskin uskalletaan buukata edes annankadun Hammersmithiin. Onneksi on Lepis!