perjantai 24. elokuuta 2012

Nosto: Ilmaisen sanan merkitys

Musiikki & Media 2011
Minulta kysytään aina silloin tällöin miksi kirjoitan ainoastaan suomalaisista bändeistä. Syy on yksinkertainen, mutta ei ilmiselvä. Suomen musiikkikentässä ja nimenomaan "autotallikentässä" tapahtuu niin paljon mielenkiintoisia uusia asioita, ettei minulla nytkään riitä resurssit kattamaan niitä kaikkia. Kun tämän kertoo n.10 000,  päästään lähelle lukua, kuinka paljon mielenkiintoisia asioita autotallikentässä tapahtuu ympäri maailmaa.

Itsekin levy-yhtiötä pyörittävänä ihmisenä tiedän kuinka vaikeaa on saada palstatilaa medialta. Varsinkin, jos ei ole laittaa julkaisun promootiobudjettiin kuin sen 500-1000€. Sillä ei paljoa saa. Siksi on fiksua hakea julkaisuille huomiota rahasta riippumattomista medioista, blogeista. Totuus kun on, että tämän päivän sosiaaliseen mediaan keskittyneessä yhteiskunnassa esim. Stopshakehoneygon sana painaa timelinella jaettuna aivan yhtä paljon kuin esimerkiksi Rumban. Ja jos Nuorgam  kirjoittaa, niin hallelujah!

Suomalaisista pikkubändeistä kirjoitetaan harmittavan vähän. Meillä on täällä aivan älyttömän voimakas ja kansainvälistä potentiaalia omaava bändirintama. Meidän pitäisi herätä siihen mitä meillä on ja koittaa kehittää sitä eteenpäin, että bändimme voivat jonain päivänä kilpailla ulkomailla. Meidän ei pitäisi keskittyä siihen "miten paljon parempaa musiikkia ulkomailla tehdään". Jos nuoret bändit saisivat Suomessa edes joskus ansaitsemansa huomion isommilta medioilta ilmaiseksi, saattaisi meidänkin autotallikentässä olla hieman erilaisesta voimaa. Keikoillakin kävisi porukkaa ja olisipa ainakin jotain näytettävää ulkomaalaisille agenteille Musiikki & Mediassa. Eipä siinä sitten tarvitsisi kusi housussa sönkättää miten vaikeaa Suomessa on saada ilmaista palstatilaa.

Mainoksen ostaminen on tänä päivänä melkeimpä ainoa väylä musalehtien sivuille ja mainostaminen on kallista. Tukia saa ja pitää hakea. On kuitenkin varmaan sanomattakin selvää, että Esek ja Luses ovat autotallibändeille tyhjä arpa. Ilman edustusta on vaikea saada tukia ja voin todeta kokemuksen pohjalta, että eipä edustuksen kanssakaan tuista ole mitään takuita. Onneksi blogien sanat ovat ilmaisia. Ja jos esimerkiksi oman blogini sanat tuovat bändille edes yhden uuden kuuntelijan, on sanoillani merkitystä.