torstai 31. toukokuuta 2012

#10 Koria Kitten Riot



Sielujemme suojelija, tunteidemme tulkki. Oliko vielä jotain lisättävää. Kyllä, mulla ois. Ensimmäinen kosketukseni Koria Kitten Riotiin oli oikea. Oli muistaakseni kesäkuu 2009. Olin erään baarireissun jälkeen jatkoilla musiikista innostuneen ystäväni luona. Osa jatkoilijoista olivat jo sammuneet, osa vielä dokaili, jotkut hilluivat parvekkeella. Aurinko oli noussut, oli kesä. Silmiä painoi. Kaverini kaivoi jostain piiloistaan lavan metsäyhdistykseltä peräisin olevaa lahjaolutta. Se oli kamalaa. Maistui ihan kuselta. Kuuntelimme ensin Bright Eyesin Digital Ash In A Digital Urnia, sitten Aphex Twiniä, sitten psytrancea. Ajattelin, nyt lähden, kello on jo kahdeksan, eiköhän tämä ole nähty ja sitten mielenkiintoni herätettiin. Kaverini pyörittää erästä indiemusiikinklubia ja viettää paljon aikaa etsien uusia bändejä. Hän oli saanut juuri käsiinsä erään Johnny Superheron laulajan sooloprojektin levyn. Levyn, josta hän oli puhunut minulle aiemminkin. "Odotappa vaan kun se tulee! Siitä tulee vielä todella makea juttu. Ei Suomessa kukaan tee sellaista!". Otin hyvän asennon sohvalta ja korkkasin vielä yhden metsuri III-oluen, The Wedding Waltz lähti pyörimään. Pieni palanen elämästäni muuttui.

Kävin ostamassa levyn. Solmu Records oli tehnyt hienoa duunia kansien kanssa. Edelleen yhdet makeimmista levynkansista mitä olen nähnyt. Levy oli hyvä, ei täydellinen. Osa biiseistä ei herättänyt tunteita ja kokonaisuus rönsyili. Olin kuitenkin edelleen hyvin kiinnostunut bändistä. Halusin nähdä KKRn livenä. Halusin saada paremman kuvan bändistä. Kävin tsekkaamassa keikan Ilmiössä 2010. Vaikka he soittivat melko aikaisin, olin ehtinyt nautiskella sen verran paljon alkoholia, että sain kokea uudelleen sen mitä koin niillä jatkoilla vuosi sitten. Se oli mahtavaa. Kuvasin huonolla kännykkäkamerallani suurimman osan keikasta. En tiedä miksi. Kuvasta ei saanut selvää ja ääni oli muhjua. Se vaan tuntui oikealta siinä hetkessä. Ehkä sillä kertaa halusin tallentaa palan siitä tunteesta, jonka Koria Kitten Riot ja vahva päihtymys olivat minussa jo kahdesti saaneet aikaiseksi. Puetaan se vaikka näin:

Minä= Harry Potter, Humala= Voldemort, Koria Kitten Riot= Arpi otsassa. Tarvitseeko tätä edes avata? Kyllä se ainakin mun mielestä käy järkeen.

p.s. Ai miksi en kirjoittanut sanaakaan KKR uudesta levystä The Lows & The Highs, joka julkaistiin jo monta kuukautta sitten? En tiedä. Kai olen vaan niin koukussa edellä mainitsemaani tunteeseen, että en halua pilata ensikosketusta levyyn. Odotan aikani. Ehkä huomenna, ehkä vuoden päästä. Ehkä kirjoitan arvostelun. Tuskin.

tiistai 29. toukokuuta 2012

#9 On Volcano



Ei edes hävetä myöntää, että On Volcano on mielestäni yksi Suomen parhaista bändeistä. (ja bändillä on ehkä yksi Suomen kamalimmista promokuvista) Yhtyeen New Blood EP on edelleen musiikkisoittimessani ja se löytyy sieltä tasaisin väliajoin. Keikan jälkeisissä adrenaliinipöhinöissä jopoillessa kotiin Acceleration Of Heart Beat on tosiasia. Melodiat ovat juuri sopivan yksinkertaisia ja junnaavia, että hieman kännissäkin pystyy vielä yhtymään lauluun. Löydän usein itseni laulamassa harmonioita Minnan kanssa The Exploreriin ja uskon mielessäni parantaneeni sovitusta. Hetken voiton tunteen jälkeen kappale kasvaa ohitseni. En vieläkään löydä parannettavaa. Olen yrittänyt, yrittäkää tekin.

New Bloodista on nyt suurin piirtein kaksi vuotta aikaa. On Volcano ei ole pitänyt taukoa. Ei ainakaan kahta vuotta. Yhtye on äänittänyt Lauri Liivakin kanssa debyyttipitkäsoittoansa. Ymmärsinköhän oikein, että levy on äänitetty 100% analogisesti, siis nauhat ja kaikki maailman  rautahilavitkuttimet. Levy on hyvä! Levy on oikeasti todella hyvä! Se esittelee ehkä hivenen menevämmän On Volcanon. Levy on monipuolisempi, tunnelmallisempi ja kauniinpi kuin New Blood. Ei kuitenkaan yhtä ytimekäs ja julistava. Levyltä puuttuu "ämmäenergia". Oma veikkaukseni on, että solisti on saattanut löytää äänitteiden välissä elämänsä miehen. Levyllä puhuu rakkaus ja sovinnaisuus.

Bändissä näyttäisi ainakin Facebookin perusteella olevan vain 3 jäsentä. Kuulin aikoja sitten huhun, että bändi oli riitautunut rumpalinsa kanssa. Ilmeisesti riita on päättynyt teiden erkanemiseen. Harmi, sillä diggailin edesmenneen rumpalin soittotyylistä. Harmein kuitenkin on se, että bändi on joutunut soittamaan keikkoja rumpukoneen kanssa. Ei kuulosta kauhean hyvältä idealta, mutta hätä sanelee ehdot. Nyt kuitenkin yhtyeelle on, edelleen Facebookin mukaan, buukattuna keikkoja kesälle, joten todennäköisesti uusi kannumies, tai nainen, on vihdoin löytynyt. Jäädään odottelemaan tuleeko levyä, tuleeko keikkoja, tuleeko tästä mitään. En tiedä vielä kuka levyn julkaisee Suomessa, tai maailmalla. En tiedä myöskään kuka levyjä tänä päivänä ostaa. Mutta jos uskot äänitettyyn musiikkiin tässä voisi olla se "kerran vuodessa minä ostan levyn"-levy.


maanantai 28. toukokuuta 2012

#8 Idiomatic


Idiomatic oli minulle astetta tuntemattomampi bändi vielä jokin aika sitten. Alunperin yhtyeen nimi saavutti tietoisuuteni bändin soittaessa täyteenammuttuja keikkoja ympäri Tamperetta. Sana ilmiöstä levisi nopeasti. Tänäpäivänä voidaan puhua ilmiöstä, jos demobändi myy Suomessa keikkapaikkoja loppuun. Kuuntelin bändin EP:tä ja kiinnostuin. Idiomatic kuulosti samaan aikaan iskevältä ja leijailevalta. Jollain tavalla eksoottiselta. Muistan yhtyeen erään Doris-keikan nerokkaan mainoskampanjan. Bändi nimittäin teippasi ihmisen kokoisin kirjaimin jesarilla Klubin edessä olevaan rakennustyömaaesteeseen "DORIS 20.5." Ei jäänyt varmaan monellekaan epäselväksi kuka siellä tuolloin esiintyi. Tästä on vuosi aikaa. Idiomatic on sen jälkeen solminut levydiilin Exogenicille ja keikkadiilin GAEAlle, äänittänyt Briteissä albumin ja julkaissut tuoreen sinkun you are not the sun, jonka todella makean näköinen musavideo löytyypi alta.

Bändi näyttää videolla Negativeltä ja on tuotannollisesti huolestuttavan lähellä The Rasmusta. Voi hyvinkin olla, että bändi on ottamassa askelta ulos pienistä indiemarkkinoista kohti mainstreamrockia, isompia lavoja. Ja Idiomatic kuulostaa mielestäni nyt paremmalta kuin koskaan, indierockia, tai ei. Jos olisin saksalainen teinityttö alkaisin kampanjoimaan Idiomaticin Saksan-kiertueen puolesta. GAEA:lla on muuten aika hyvä track record. Yhtiö on kierrättänyt suomalaisia bändejä Saksassa jo varmaan seitsemän vuoden ajan. Viimeisimpänä tottakai kaliforniajeejeetä soittava French Films, joka on tällä hetkellä kuuminta hottia Euroopassa.

Uusi Idiomatic saattaa tippua myös Suomessa ja jääkin nähtäväksi saadaanko Idiomaticista uusi pelaaja suomalaisen rockin kentälle. Manserockiksi en Idiomaticia voi kutsua ja syystä. Tammerfestin ohjelmistossa bändin nimi kun loisti vielä puuttumisellaan.

"idiomatische hierher kommen, erwarten wir von Ihnen, wie der Mond aufgehen"
-satunnainen saksalainen 14 vuotias tyttö



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

#7 8 ½


Hei kasipuol. Tiesittekö, että joku hipsteri lätäkön toisella puolella on pöllinyt teidän nimen. Sääli, koska 8 ½ on kaikesta hakukoneoptimointivaikeudestaan  huolimatta erinomainen nimi. Leffaa en ole nähnyt, mutta sekin on kuulemma ilmeisen loistava. Kasipuakki, bändi, on kanssa aika jees! Tuore, rosoinen, vihainen ja mukaansatempaava. Bändi on ottanut missiokseen antaa turpaan sekä musiikillisesti, että lyyrisesti säästämättä ketään, tai mitään. Silti kuulostaen hyvältä ja super coolilta. Suomen Turusta ponnistava kasipual on trio, joka palloilee musiikillisesti garagerockin ja indierockin välimaastossa. Ytimekkääseen ilmaisuun, tiukkoihin riffeihin ja fuzzibassoon turvautuva pumppu on saanut taltioitua uunituoreelle Jean Luc EP:lle tiukan paketin vimmakasta rokkia. Bändi on livenä aikamoinen jyrä. Kannattaa mennä katsomaan. Saatat tulla jyrätyksi!

p.s. Hauskaa, että Kaaoszine löi juuri tätä kirjottaessa Jean Luc EP:n kivenkoloon. Mut hei, mitä siitä. Tässä Indie black magic sex man. Vai mikä se oli.



tiistai 22. toukokuuta 2012

#6 Neufvoin


Muistatteko Neufvoinin? Ainiin, mikäs se bändi olikaan. Kuopiolainen viisikko, joka on New Music Communityn rosterissa. Julkaisi jokin aika sitten EP:n, jota ylistettiin vuolaasti. Bändi on alusta asti rinnastettu Rubikiin. Aiheetta ja aiheellisesti. Aiheetta, koska Neufvoinin musiikki on hyvin erilaista. Mielestäni melankolisempaa ja kauniimpaa. Aiheellisesti, koska Neufvoinin jäsenet ovat tehneet Rubikin kanssa tiivistä yhteistyötä alusta asti ja huhut kertovat, että yhtyeen tulevan debyyttialbumin on tuottanut muuan Rubik-vokalisti Artturi Taira. Voisi sanoa, että Rubik on ollut mukana hyvässä ja pahassa. Hyvässä, koska kaikki tietävät Neufvoinin. Pahassa, koska Neufvoin on se bändi joka on kasvanut Rubikin varjossa. Mutta se Rubikista. Nyt on Neufvoinin vuoro.

Moni Suomessa saattaa ajatella, että Neufvoin olisi vetäytynyt maan alle. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Vaikka Neufvoinista ei ole vähään aikaan ollut juttua Suomessa, bändi puhuttaa maailmalla. Tiesittekö, että bändi kävi juuri Kanadassa hurmaamassa paikallisia Canadian Music Weekillä? Tämä on tosi. Bändistä kirjoitettiin ylistävästi ja heidät otettiin avosylin vastaan. Tämän lisäksi bändi on buukannut itselleen Eurooppaan minirundin kesäkuuksi. Todella hienoa, että bändit vielä tänäpäivänä oikeasti uskovat omaan tekemiseensä ja puskevat ulkomaille.  Neufvoin on ehdottomasti tulevaisuuden nimi ja menestys lähtee nimenomaan ulkomailta. Bändin debyytistä tulee huikea. Bändi itsessään on jo huikea. Musex:in kaverit korvat hörölle. Pian alkaa tapahtumaan!


maanantai 21. toukokuuta 2012

Lavalla: Neat Neat

(c) Laura Leppänen

Neat Neatiä ei varmaan yksikään ole kuunnellut ajattelematta heti Musea ja Radioheadiä. Ne tulivat itsellenikin mieleen, kun joskus aikoinaan ensimmäinen EP päätyi kuunteluun. Näihin jättiläisbändeihin vertaaminen ei varmasti ole kenenkään edun mukaista, asetelma on epäreilu heti alkuunsa. Muistatte varmaan, miten Lapkoa verrattiin aikoinaan Placeboon? Ajan kanssa Lapko kuitenkin pääsi leimasta eroon ja alkoi kuulostamaan Lapkolta. Tämä muutos on varmasti edessä jossain vaiheessa myös nuorelle helsinkiläisyhtyeelle, sillä Musen varjossa elämä ei välttämättä ole kovin ruusuista.

Neat Neat on nuori bändi, jonka nuoruus kuuluu musiikissa tietynlaisena rönsylyinä suuntaan ja toiseen. Paketti pysyy kuitenkin kasassa ja eeppisyydestään huolimatta bändi onnistuu olemaan raikkaan kuuloinen. Neat Neatissä on sellaista intoa ja paloa, joka antaa anteeksi puutteita. Live-esiintyminen on ehdottomasti tämän yhtyeen valtti. Keikoista olen aikaisemmin kuullut paljon hyvää, ja vihdoin pääsin myös itse näkemään bändin livenä. 19.5 Lahdessa järjestetty Loiva-Klubi oli konseptiltaan toimiva, mutta fyysiseltä ympäristöltään bändille haastava esiintymispaikka. Kuulijoita kerääntyi lavan ympärille kuitenkin kiitettävästi kovista volyymeistä huolimatta. Bändin innokkuus välittyi lavalta yleisöön ja keikka vedettiin täysillä, anteeksi pyytelemättä. Neat Neatin rohkeus antaa kaikkensa lavalla on piristävä näky Suomessa. Taustalla pyörivien visuaalien kanssa muodostettu kokonaisuus toimi hienosti. On mukavaa nähdä, kun bändi panostaa keikoilla myös ulkoiseen antiin.

Yökerhossa pidettävä indieklubi tuo mukanaan omat haasteensa, vaikka yleisöä olikin paljon. Eeppisiin melodioihin ei ole helppo siirtyä, kun minuuttia aikaisemmin juuri täysikänsä saavuttaneet tytöt ovat radiohittien tahtiin näyttäneet parhaita liikkeitään tanssilattialla, ja hotellin pukumiesvieraat nojailevat tiskiin melusta valittaen. Onneksi tiskiltä jaettiin kuitenkin ilmaisia korvatulppia, joiden avulla halukkaat saivat keikasta kaiken irti. Yllättävän moni lopulta keskittyi kuuntelemaan keikkaa, ja syystäkin. Soitto sujui ja laulaja-synisti Otto Eklundin laulusuoritukset olivat aivan omaa luokkaansa. Bändi nautti selkeästi olostaan lavalla, ja näytti ja kuulosti nimenomaan bändiltä. Kokonaisuus toimii. Neat Neatilla on iso soundi ja suuren äänenpaineen sijaan bändi vaan tarvitsisi suurempia venueita. Jännityksellä jäämme odottamaan, mihin suuntaan bändi musiikkiaan jatkossa vie! 

Fiilistellä voi tämän vanhan livepätkän avulla:


-r

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

#5 Minä ja Ville Ahonen


Moni teistä varmaan ihmettelee, miksi bloggaan Minä ja Ville Ahosesta vasta nyt kun heidän levynsä tuli jo puolitoista vuotta sitten. Noh. Ensinnäkin siksi, että kuulin huhuja että bändi on tekemässä paraikaa uutta albumia. Toiseksi bändin debytti on kestänyt niin hyvin aikaa, että se kuulostaa minun korvaani yhä yhtä tuoreelta kuin joulukuussa 2010. Kolmanneksi, koska Minä ja Ville Ahosen levy todentotta on yksi hienoimmista suomalaisista levyistä mitä olen kuullut. Haluan antaa vähän krediittiä bändille siitä, mitä se on saavuttanut. Koska Minä ja Ville Ahosta ei vielä blogimperiumissa ole hehkutettu, lainaan vähän ylisanoja muutaman muun Nick Trianin kanssa levyä tehneen suomalaisen bändin bloggauksista. (huom! nimet ja lauserakenteita muokattu)

En muista kuulleeni pitkään aikaan näin miellyttävää ääntä suomalaisella vaihtoehto-orkesterilla. Jos käyttäisin jonkinlaisia tähtiasteikkoja tai pistetaulukkoja, varastaisin muutamat Nuorgamilta ja Nytiltä. Sen sijaan tyydyn vain sanomaan: uskokaa hypeä. Aiemmin saatoin ajatella, että eihän Suomesta muuta hyvää musiikkia tule kuin metallia, mutta se väite ei pidä lähellekään paikkaansa. Voin luvata, että tulen olemaan 50 vuoden päästä se isoisä, joka aina jaksaa muistuttaa lapsen lapsilleen siitä miten "minun nuoruudessani musiikkikin oli paljon parempaa". Olenhan täysin oikeutettu siihen! Itse asiassa jopa hieman hävettää, etten ole kirjoittanut kokopitkää arviota Minä ja Ville Ahosen debyytistä. Se kun on yksi kaikkien aikojen kotimaisista rocklevyistä. Sano oli ensimmäinen levyltä tarjottu maistiainen. Se tyrmäsi välittömästi melullaan. Alkutyrmäyksen jälkeen ajatuksia kerätessäni aloin tajuamaan kappaleen sisuksissa piilevän melodisen voiman. Näiden kahden voiman ristisiitoksesta syntynyt kappale hukuttaa sisäänsä, pitää siellä ja ulos astuu hitusen terveempi ihminen.

Jumalalta ei edusta parasta Minä ja Ville Ahosta, mutta linkitän sen koska bändiltä ei ole soundcloudissa muitakaan kappaleita. Uudelta levyltä voinee odottaa rockimpaa otetta. Ihan hyvä hakea uusia suuntia. Jään odottamaan toiveikkaana uutta albumia. Ällöttävää, että levy tulee Universalilta.


Minä ja Ville Ahonen - Jumalalta by Universalfi

lauantai 19. toukokuuta 2012

#4 Indian Trails


Indian Trails
pompsahti yllättäen indiepiirien tietoisuuteen. Muistaakseni Jyri Öhman bloggasi ensimmäisenä yhtyeestä jo ennen kuin kukaan ulkopuolinen oli kuullut yhtyeeltä nuottiakaan. Tiedän, melko ällöttävä juttu. Siinä hetkessä päätin, että en pidä Indian Trailsista. Vihaan hypetettyjä indiebändejä, varsinkin jos niillä on hyvä nimi, ulkoinen habitus ja graafinen ilme. Näitä on tässä viime aikoina nähty. Ei, ei, ei...mutta ei. Kuinkas kävikään. Yhtye julkaisi silloin vielä Light Cuts Shapes Sharp-nimeä kantaneen kappaleen (joka käsittääkseni on vieläkin ainoa bändin julkisesti julkaisema biisi), joka oli kuin olikin älyttömän kova. Olin ällikällä lyöty. Heitin kaikki ennakkoluulot kertaheitolla roskiin. Bändi oli tuottaja Kane Kaspar Heinosen avustuksella onnistunut tekemään erittäin kilpailukykyisen ja tanssittavan träkin. Ehkä yhden parhaista indierock-träkeistä, mitä Suomessa on tehty. Tämän jälkeen bändi on ilmeisesti myös keikkaillut jonkin verran. Bändin livekunnosta on raportoitu vähän sitä sun tätä. Huhujen mukaan bändi on julkaisemassa EP:tä kesäkuussa. EP tulee varmasti määrittelemään hyvin voimakkaasti yhtyeen tulevaisuuden, indiepiirit kun tuppaavat donkkaamaan yhtä nopeasti kuin ylistämäänkin. Odotan tältä porukalta vielä isoja. Toivotaan, että tarjontaa riittää myös tulevaisuudessa. Indian Trailsissä olisi potentiaalia kasvaa hienoksi suomalaiseksi vientitarinaksi. Onnea matkaan!

#3 Kairon; Irse!




Kairon; Irse!, ai Kairon mikä? En minä tiedä. Varmasti paras asia mitä Kairosta on tullut pitkään aikaan. Jostain syystä aina kun keskustelu kääntyy tähän seinäjokelaiseen viisikkoon, löytyy joukosta joku, joka on nähnyt bändin livenä ja kehuu sen taivaisiin. Olen nähnyt alan ihmisiä puhumassa tästä bändistä uskovaisen kiilto silmässä. Aivan kuin he olisivat nähneet valon. Jopa Nuorgam, superelitistinen musiikkimedia taipui polvilleen näiden nuorukaisten edessä. Minulla meni pitkä aika tajuta mistä oli kyse. Oikeasti vasta tämän vuoden helmikuussa aivoissani naksahti. Healing fields. Lähes täydellinen kappale. Lainatakseni Antti Granlundia "siis mitä helvettiä"-hyvä biisi. Seitsemän minuuttinen eepos, joka leijailee tuolla jossain ja kerta toisensa jälkeen pysäyttää Bonoakin isommalle kertosäkeellään. Kairon; Irse! ansaitsee paikkansa tällä listalla. Jätkien juttu on vaan yksinkertaisesti niin siisti, että kaikki haluavat olla osa sitä. Vai miten, herrat Ilosaari, Provinssi ja Qstock? Joo, joo, bändivaihto blaa blaa.. Tämä bändi on kyllä ansainnut tuon paikan.


torstai 17. toukokuuta 2012

#2 Yournalist



Turkulainen Yournalist on tehnyt musiikkia vuodesta 2009 lähtien. The Friendin ja Traffic Islandin jäsenistä koostuva indierockin superkokoonpano tuli tutuksi suuremmalle kansalle 2011, jolloin yhtye julkaisi Slippery And Infected-EP:nsä. EP:n lippulaivabiisi Nigerian Girl soi jonkin verran radiossa ja voitti Yle-X:n rytmibarometrin. Bändi keikkaili aktiivisesti vuoden päivät ja väistyi studioon äänittämään nyt julkaistua kokopitkää Horror And Terroria. Albumi sai Nuorgamin arvostelija Oskari Onniselta kylmää monoa hanuriinsa, mutta muissa musiikkimedioissa levy on rankattu poikkeuksetta korkealle. Ja miksi ei olisi, onhan levy kuitenkin Suomen harmaassa ja homogeenisessä indiekentässä selkeä valopilkku. Bändi uskalsi tehdä epäseksikkään ja konstailemattoman rock-levyn ja valjasti miksaajaksi mm. System Of A Downia ja Toolia miksanneen Silvia Massyn. Levy soundaa loistavalta. Bändi on erittäin pätevä livenä. Vielä kun bändi ei alkaisi pelaamaan varmanpäälle. Lisää afropoppia. Lisää kaikkea. Fast Lane on erinomainen sinkkulohkaisu, mielestäni paljon parempi kuin C'mon People!


#1 Stockers!



Helsinkiläinen Stockers! on aina ensimmäisestä demostaan asti ollut mun seurauslistalla. Aikoinaan olin työharjoittelussa yhdellä ohjelmatoimistolla ja koitin scoutata niille nousevia bändejä. Stockers! oli listan kärjessä. Bändillä oli paljon keikkoja, facebookissa yli 1000 fania ja hyviä kertosäkeitä. Biiseissä tämän päivän trendin mukainen tanssittava nytke, sekä omaleimaisuutta antava kitaraleadi. Ainoa asia mikä bändiltä puuttui oli blogihype. Jostain syystä Stockers!:sta ei kirjoitettu. Tänä päivänä Stockers!:n facebookissa fanien määrä paukkuu jo yli 10 000, bändi on sainattu kuumalle indieleibeli/levykauppa Stupidolle ja yhtye julkaisi tovi sitten ensimmäisen sinkun Sometimes. Tämän lisäksi bändi on ollut messissä Flow-festareilla, Yle:n valvontakamerassa ja jonkin sortin endorssauksessa Nokialle. Jostain syystä blogit eivät vieläkään bändistä innostu, mutta mitä väliä. Bändi tulee vielä menestymään Euroopassa. Kunhan jätkät vielä muistaa pitää jalat maassa ja lähettää kuumeisesti promomaileja Euroopan isoimpiin blogeihin/radioihin.